Ajankohtaista:
| 10.8.09 |
Jäsenkirje 1/2009 Yhdistyksen tulevaisuus
Syyskuussa pohditaan yhteisen pöydän ääressä Lounaishämäläistä musiikin tilaa ammattilaisten, harrastajien ja kulttuurivastaavien kanssa. Jäsenistöltä toivotaan aktiivisuutta keskustelun herättämiseksi ja ideoita toiminnan jatkumiselle.
Yhdistyksen hallitus
Toimivan ja menestyvän yhdistyksen takana on jämpti hallitus, tällä hetkellä yhdistystoiminta on yleisessä murroksessa, yhdistyksien verotusta ja taloudenpitoa tarkkaillaan, varojen keruussa on omat niksit ja tapahtumien järjestäminen vaatii viranomaislupia. Aiemmin kunnat nimesivät edustajansa hallitukseen. Käytännöstä haluttaisiin luopua, koska Lounais-Hämeen kunnat tukevat Musiikkipäivien toimintaa eritavoin. Sen vuoksi olisi aika pohtia hallituksen kokoa ja toimivuutta. Tällä hetkellä hallituksen koko on kahdeksan varsinaista jäsentä ja kahdeksan varajäsentä. Kokouksien laillisuus ja päätösvaltaisuus tuottaa ongelmia koska puolet hallituksesta pitää olla läsnä puheenjohtajan lisäksi.
Koulutusmahdollisuudet
Lokakuun loppuun mennessä pitäisi jättää OK-opintokeskukselle ensi vuoden kurssisuunnitelmat. Hallituksessa keskusteltiin kurssivetäjistä, mutta emme pystyneet nimeämään ketään ensisijaisesti. Meillä ei ole tällä hetkellä tietoa kaikista Lounais-Hämeen alueelta musiikinammattilaisiksi valmistuneista. Ottakaa Ritvaan yhteyttä, jos tunnette tehtävän omaksenne, niin valmistellaan hallituksen päätettäväksi koulutus.
Muita asioita
Sihteerille saa sähköpostin perille seuraavalla osoitteella lhmusp@gmail.com eli pieni älkirjain alkuun. Tai marjo.kanerva@gmail.com. Gmailiin saan myös kalenterin tapahtumista ja siitä lähtee automaattisesti muistutukset sähköpostilistalla oleville.
Tammelan Kylät perusti itselleen hankkeen myötä keskustelusivut www.tammelankylat.ning.com. Olen yhtenä ryhmävastaavana Riihivalkaman sivujen kautta. Tammelan kylien alajaostona on kulttuuri ja kotiseututyö. Yritän parhaani mukaan neuvotella esiintymismahdollisuuksia Lounais-Hämeen Musiikkipäivien soittajille ja laulajille kylien eri tilaisuuksiin. Sen vuoksi tarvitsisin esiintyjien yhteystietoja ja esiintymispalkkiotoiveita.
Vuonna 2010 on Tammelassa Kyläasumisen messut teemalla "Kylä kelpaa". Messuja on järjestetty aiempina vuosina Savo-Karjala-Kymenlaakso akselilla ja nyt ne ovat ensikertaa kultaisessa kolmiossa eli Turku-Helsinki-Tampere kolmion sisällä. Mitä osaamista jäsenillämme olisi tarjota messuorganisaation käyttöön ja tapahtuman aikana. Messujen ajankohta on heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa. Tammelan kylien hallituksessa päätettiin, että koko ensi vuosi on messuvuosi eli katsotaan joka kuukaudelle yksi "Kylä kelpaa" -tunnuksilla oleva tapahtuma eri puolilta Tammelaa. Ideat kirjaa ylös Eija Laine ja Marjo Kanerva. Toteutetaan yhteistyössä esiintyjien ja yhdistyksien kanssa.
Marjo Kanerva, Sihteeri
|
| 8.7.09 |
Puheenjohtajan tervehdys Yhdistyksen tulevaisuus
Syyskuussa pohditaan yhteisen pöydän ääressä Lounais-Hämäläisen musiikin tilaa ammattilaisten, harrastajien ja kulttuurivastaavien kanssa. Jäsenistöltä toivotaan aktiivisuutta keskustelun herättämiseksi ja ideoita toiminnan jatkumiselle.
Lounais-Hämeen Musiikkipäivät ry. täyttää ensi vuonna 30 vuotta.
Yhdistys on perustamisestaan asti saanut opetukseen valtion tukea ja sillä on mahdollisuus koko Lounais-Hämeen alueella toimivana yhdistyksenä saada myös kulttuuriprojekteihin EU-avustusta. Vuoteen 2012 asti on mahdollista hakea projektirahaa, joten kannattaisi pitää toimintaa vireillä. Tällä hetkellä yhdistys on täysin velaton ja pystyy vielä jonkin aikaa pyörittämään konserttitoimintaa, mutta omiin projekteihin eivät voimavarat riitä. Yhdistyksen pitkäaikaisena hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana olen huolissani toiminnan jatkuvuudesta. Uusia ideoita ja talkootyötä tarvitaan, jotta yhdistys ei lopu. Pyydän kaikkia yhdistyksen jäseniä etsimään uutta puheenjohtajaa, koska tämä vuosi on viimeinen puheenjohtajavuoteni. Yhdistys on tuottanut minulle valtavasti tehtäviä, joita on ollut todella mukava tehdä. Ilman Lounais-Hämeen Musiikkipäiviä en olisi viihtynyt täällä kolmeakymmentä vuotta.
Toivoisin, että myös tulevaisuudessa Musiikkipäivät pystyisi antamaan alueemme väestölle mukavia nautinnollisia konserttihetkiä ja olisi tuottamassa opetusta niin laulun, soiton kuin myös näyttämötaiteen alalla. Tässä kaikessa tarvitaan yhteistyötä muiden kulttuurialan toimijoiden välillä ja siinä meillä on jo kokemusta muutaman vuoden takaisesta Loimihelmet-projektista. Kun syksyllä pidämme yhteisen tilaisuuden, toivon, että sinne saadaan myös uusia jäseniä ja uusien yhdistysten jäseniä mukaan.
Toivotan kaikille lämmintä kesää ja antoisia kulttuurihetkiä tilaisuuksissamme. Ilmoittelemme niistä Forssan Lehdessä kesän ja syksyn mittaan.
Ritva Vastamäki Puheenjohtaja
|
| 8.7.09 |
Yhdistyksen jäsenmaksu Vuoden 2009 jäsenmaksut: henkilöjäsenet 10 euroa ja yhteisöjäsenet 35 euroa. Jäsenmaksut kerätään yhdistyksen tilille: Lounais-Hämeen Musiikkipäivät ry, FSOP 502516-48056. Viitteeksi nimi ja osoite.
|
| 15.7.06 |
Saastepeikkolevy julkaistu Saastepeikko -satukuunnelma-CD on vihdoin julkaistu. Levyä voi tilata Musiikkipäivien sivuilta, tai sen voi ostaa tietyistä Lounais-Hämäläisistä liikkeistä. Tarkempaa tietoa löytyy Saastepeikko-sivulta.
|
|
|
|

Tilaa Saastepeikko -satukuunnelmalevy tästä!
|